Käyttäjä



Tietoa elektroniikkaklusterista PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Administrator   
26.05.2010 00:00

Klusterin kokonaisliikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa ja klusteri työllistää 400 - 500 henkeä noin 20 yrityksessä. Toimiala on perustanut myös elektroniikkaklubin, jonka myötä seudun yritykset ja oppilaitokset vaihtavat kokemuksiaan ja kehittävät yhteisesti toimialaansa. Yksi yhteistyön saavutus on Eleforss Oy.

Vuoden 2008 kesäkuussa perustettu Eleforss Oy jatkaa Hämeen ammattikorkeakoulun, Forssan yksikön alaisuudessa toiminutta EleForss tutkimus- ja koulutustehdasta. Eleforss Oy vastaa Forssan seudun Klusterihankkeessa elektroniikkaklusterin kehittämisestä ja eteenpäin viemisestä. "Klusteritoiminnassa on ensisijaisen tärkeää saada seutukunnan yritykset mukaan kehittämään yhdessä toimialaa oppilaitosten ja Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen kanssa. Tavoitteena on edistää toimialan toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa positiivisesti muun muassa työpaikkojen määrään ja työvoiman saatavuuteen tulevaisuudessa.", toteaa toimitusjohtaja Jari Lukkarinen, joka on myös Forssan seudun elektroniikkaklubin puheenjohtaja

Eleforss Oy:ssä on mukana seutukunnan merkittäviä elektroniikka-/tietoliikennealan yrityksiä mm. DA-Design Oy, FSP Oy, Mitron Oy, Nelcomp Oy ja näiden lisäksi HAMK. Laajalla omistuspohjalla saadaan aikaiseksi hyvät lähtökohdat, joiden pohjalta voidaan edelleen kehittää EleForss konseptia.

 

Elektroniikka-alan yritysten Tuotteita ovat mm.:

 

  • Laiteita autoteollisuudelle ja konevalmistajille
  • Mekaniikka- ja elektroniikkaosia vaativiin teollisuustuotteisiin
  • Liikennenäyttöjä vaativiin joukkoliikennetarpeisiin
  • Avaruusteknologian komponentteja
  • Elektroniikka- ja elektromekaanisia osia ajoneuvoteollisuudelle

Enemmistöllä yrityksiä on laatusertifikaatit ISO 9001/9002 ja ympäristösertifikaatti ISO 14001.

Alan yrityksiä:

 

Viimeksi päivitetty 26.05.2010 08:57